kooikerhuugo (kooikerhuugo) wrote,
kooikerhuugo
kooikerhuugo

Pitkä matka päätökseen

Täällä taas! Koto-Suomessa, joulukuun kaamoksessa! Reissu oli mahtava, mutta mukavaa on myös ollut palata kotiin.

Hupe palasi Tampereelta samana päivänä kuin minäkin palasin eli 19.11. Olihan se innoissaan jälleennäkemisestä (kuten minäkin!) mutta tilanne normalisoitui hyvin äkkiä eikä mistään enää huomaa että olisi reilu puoli vuotta oltu erillään. Niin kai se menee että koirat elää hetkessä eikä se ajan kuluminen ihan samalla lailla rekisteröidy. Huugo oli palatessaan jopa hieman liian kevyessä kunnossa joten hyvin olivat porukat pitäneet dieetistä kiinni ;) Karvanlähtö oli myös melkoinen mutta onneksi se on jo laantumaan päin.
Huugo oli juuri ennen paluuta päässyt treffailemaan kooikerneitostakin, kuulemma kaikki oli mennyt hyvin ja nyt odotellaan uutisia!

Ihan ilman ongelmia ei olla arkea aloitettu. Viime viikolla laitoin merkille kuinka Huugo vähän varoen käsittelee leluja ja kun kurkkasin suuhun niin yksi hammashan siellä oli aivan palasina. Kärjestä puuttui iso pala niin että ydin näkyi ja kiinni oleva osa oli myös rikki. Oli todella kipeän näköinen! Heti seuraavana aamuna soittelin lähiklinikalle jonne Huugo onneksi pääsi samana päivänä hoitoon ja hampaanpoistoon. Koiruus kotiutettiin samana iltana kipulääkkeiden ja Denstisept-geelin kera eikä mitään saa pureskella kahteen viikkoon. Tämä meinaa siis lelulakkoa :/ Myös geelin laitto ikenille on melkoista temppuilua välillä ja tuntuu, että sitä geeliä on kaikkialla muualla kuin koiran suussa... Haava on kuitenkin lähtenyt paranemaan eikä Huge siitä ite taida oikein välittääkään. Kontrolli on reilun viikon päästä niin sitten pääsen juttelemaan eläinlääkärin kanssa, että mikä on voinut hampaan hajoamisen aiheuttaa.

Tässä nyt nopea elonmerkkipostaus, jatketaan jutustelua paremmalla ajalla. Mukavaa joulukuuta kaikille!
Tags: eläinlääkäri, muutoksia, terveys
Subscribe

  • Feeling Down Under?

    Viimevuoden loppupuolella tuli työsähköpostiin mielenkiintoinen viesti: Australian tilastovirasto hakee vahvistusta muiden maiden…

  • Kevät meni kohisten

    Aikas nopsaa juoksee aika kun on paljon tekemistä. Tammikuun jälkeen on ollut työrintamalla aktiivista, ensin piti selvitä YT-neuvotteluista ja…

  • Kaikenlaista

    Hohhoi kun laahaa taas päivittäminen. Kertonee jotain siitä että emännällä on sen verran kiirusta töissä ettei normaalin arjen lisäksi jaksa enää…

  • Post a new comment

    Error

    default userpic

    Your reply will be screened

    Your IP address will be recorded 

    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments